Ihmiskäsityksestä

TAOKKin opetussuunnitelmassa kuvataan TAOKKin ajatuksia ihmiskäsityksestä:

”Ihmiskäsitys on monipuolinen ja kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen olemuksesta, asemasta luonnossa ja yhteiskunnassa, kehitysmahdollisuuksista ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä (OPM). Oppilaitoksen toiminnan taustalla oleva ihmiskäsitys näkyy siinä, miten opetus ja koulun toiminta on järjestetty.

Ihminen on ajatteleva, kehollinen ja yhteydessä ympäristöönsä. (Rauhala 1986). Käsityksemme mukaan ihminen on älyn, kokemuksen ja tunteen muodostama kokonaisuus sekä osa luontoa ja ympäröivää yhteiskuntaa. Hän toimii aina kulttuurinsa ja ympäristönsä mahdollistamin tavoin. Opettajankoulutuksessa opettajaopiskelijoiden tietämys ja kokemukset ovat yksi oppimisen lähtökohta.

Perusteiltaan ihminen on oppimishaluinen ja -kykyinen. Hän oppii niitä asioita, joita pidetään arvossa siinä yhteisössä, jonka jäsen hän on tai haluaisi olla. Opettajaopiskelijat ovat oman ammattialansa asiantuntijoita, joilla on oma maailmankuva, arvot, historia ja toimintatapa.”

Jokainen ihminen on ainutkertainen, yksilöllinen, sosiaalisen ryhmänsä osallinen jäsen. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Otamme opettajankoulutuksessa huomioon opettajaopiskelijoiden koulutustaustan, elämänkokemuksen ja kokemukset opetustyöstä sekä tuemme heidän kehittymistään opettajina.”

Rauhalan käsitys perustuu kolmijakoon:
• tajunnallisuus (psyykkis-henkinen olemassaolo)
• kehollisuus (olemassaolo orgaanisena tapahtumisena)
• situationaalisuus (olemassaolo suhteina todellisuuteen).
(Rauhala 1983, 25)

Mielestäni TAOKKin kuvaus, joka perustuu Rauhalan ajatuksiin, on lähtökohtana käyttökelpoinen. Tarkentaisin Rauhalan kuvausta muutamilta osilta. Rauhala viittaa em. kirjassaan siihen, että hänen esittämänsä kolmijako antaa tilaa myös uskon perspektiiville. Oma ihmiskäsitykseni on kristillinen. Näen ihmisen Jumalan luomana, hänen kuvanaan, joka heijastaa Luojansa olemusta eri suhteissa. Ihmisessä on samantyyppisiä piirteitä kuin Jumalassa. Ihmisen olemusta ei voida kuvata ilman käsitystä siitä, millaiseksi Jumala ymmärretään. Kristinuskon käsitys Jumalasta perustuu Raamattuun, jonka mukaan Jumala on hyvä, persoonallinen, ääretön, kaikkivaltias ja näkymätön. Jumala on luonut kaiken (hyvän). Persoonallisuus merkitsee kykyä ja samalla tehtävää ajatella, tuntea, tahtoa, kantaa vastuuta, tehdä eettisiä valintoja, rakastaa, vihata (pahaa).

Persoonana ihminen on pohjimmiltaan suhdeolento. Elääkseen täysipainoista elämää ihminen tarvitsee siksi muita persoonia. Persoona voi olla persoonallisessa suhteessa toisiin persooniin ja esimerkiksi elää näissä suhteissa todeksi elämänsä tarkoitusta. Ihminen on syvimmältä olemukseltaan yhteisöllinen.

Ihmisen aistit ja ymmärrys ovat luodut sellaisiksi, että hän voi (yleensä) toimia tarkoituksenmukaisesti elämän eri tilanteissa. Aistien kautta ihminen on kosketuksissa ympäröivään todellisuuteen; järkensä avulla hän jäsentää aistien välittämää informaatiota. Ihminen on äärellinen: jokaisella on omat rajoituksensa, joita hän ei voi ylittää. Yhteisön jäsenenä hän voi tosin saavuttaa enemmän kuin yksin, mutta jokainen ihmisyhteisökin on resursseiltaan ja mahdollisuuksiltaan rajallinen, koska se koostuu äärellisistä ihmisistä.

Kristillisen käsityksen mukaan lankeemus selittää perimmältään sitä, että suhteissa on usein ongelmia. Sovituksen ja anteeksiantamisen kautta suhteet voivat eheytyä. Tähän liittyy henkilön ymmärrys omasta vastuustaan ihmissuhteissa.

Kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. Opiskelijat ovat keskenään samanarvoisia. Samalla opiskelija on samanarvoinen kuin opettaja. Tämä ei sulje pois sitä, että opiskelijan ja opettajan vastuu ja rooli ovat monella tavalla erilaiset.

Opettajan suhde opiskelijoihin on ennen kaikkea ihmissuhde. Siinä ihmisten välinen kohtaaminen on mielestäni kaiken pohjalla. Opettaja haluaa osoittaa opiskelijoille hyväksyntää ja arvostusta, mikä on hyvissä ihmissuhteissa keskeisen tärkeää. Hyvä oppiminen käynnistyy vastavuoroisesta kunnioituksesta, jossa opettajan on oltava aloitteentekijä. Opettaja myös kunnioittaa erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä samalla, kun hän tuo esiin omat ajatuksensa.

Opettajan tulee työssään asettaa opiskelijan oppiminen keskeiseen asemaan. Opiskelijan oppiminen on tärkeämpää kuin opettajan oma onnistuminen, vaikka parhaimmillaan ja palkitsevimmillaan nämä molemmat tavoitteet voivat toteutua. Opettajan työn palkitsevin osuus on mielestäni ihmisten kohtaaminen oppimisen moninaisten haasteiden äärellä.

Kirjallisuus
Rauhala, L. 1983. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus.
TAOKK. Opetussuunnitelma 2009-2011